|
EL GOUNA
Hotellit El Gounassa
El Gounan viehättävä lomakylä on suunniteltu alusta pitäen nimenomaan lomalaisten tarpeita ajatellen. Kylän tunnusomaisimpia piirteitä ovat sitä halkovat lukuisat kanavat ja niiden muodostamat laguunit sekä perinteiseen tyyliin rakennetut, lämpimin maanläheisin värein maalatut matalat rakennukset.
El Gounan keskustassa, Kafr El Gounassa on lukuisia putiikkeja, erilaisia ravintoloita, baareja ja kahviloita. Keskustan viehättävät katetut kujat, sisäpihat ja kukkaistutukset houkuttelevat kävelemään ja nauttimaan ympäröivien rakennusten maalauksellisesta arkkitehtuurista.
El Gounan hiekkarannat ovat ihanteellisia auringonottoon ja uimiseen. Suurin osa uimarantoja kuuluu hotelleille, mutta Zeytonan pikkusaarella on yleinen ranta-alue, jonne järjestetään venekuljetuksia. Vähän kauemmas pääsee edullisesti retkiveneillä, jotka vievät rannikon parhaille sukelluspaikoille. Siellä kirkkaat vedet, värikkäät korallit ja lukuisat kalat viettelevät snorklaamaan ja sukeltelemaan. Myös golfin harrastajille El Gounassa on hyvät mahdollisuudet. El Gouna Golf Clubin 18-reikäiselle kentälle voit varata myös etukäteen golfpaketin.
El Gounassakin on helppo liikkua joko kävellen tai kanavia myöten kulkevilla venetakseilla. Paikallisbussi liikennöi puolen tunnin välein ja myös lähikaupunkiin Hurhgadaan on kätevä bussiyhteys.
Iltaelämä El Gounassa on melko hiljaista, mutta hotelleiss on pubeja ja baareja sekä hotellialueen ulkopuolella myös disko. Ravintoloita kaupungissa on todella runsaasti.
EL GOUNAN RETKIOHJELMA
Kokemuksia ja elämyksiä!
HURGHADAN KAUPUNKIKIERROS
Hurghadan lomakaupunki kerralla tutuksi! Retken aikana kierretään läpi tärkeimmät nähtävyydet, rannat, basaarialueet sekä pysähdytään ostoksille verovapaaseen myymälään. Lounas nautitaan Punaisenmeren äärellä. Retkellä on rahanvaihto mahdollisuus. Puolipäiväretki.
LUXOR JA KUNINKAIDEN HAUDAT
Tämä retki on ehdottomasti koettava! Päivän aikana käymme läpi muinaisen Theban kuuluisimmat nähtävyydet sekä kuulemme mielenkiintoisia asioita Egyptin hallitsijoista ja heidän elämästään tuhansien vuosien takaa. Niilin länsirannalla käymme jättiläismäisillä Memnonin Kolosseilla sekä tutustumme mystiseen Kuninkaidenlaaksoon. Herkullisen lounaan jälkeen teemme vielä mieleenpainuvan kierroksen Karnakin sekä Luxorin temppeleissä, joissa palvottiin tuhansia vuosia sitten Egyptin mahtavimpia jumalia. Kokopäiväretki.
MAHMYAN SAARIRETKI
Välkehtivää merta, valkoista hiekkaa ja takuuvarma rusketus! Retki kuvan kauniille Mahmyan saarelle sopii kaikille vesipedoille ikää katsomatta. Tällä retkellä on mahdollisuus joko vain rentoutua, nauttia auringosta ja silmiä hivelevistä maisemista tai tutkailla snorklaillen Punaisenmeren upeita koralliriuttoja. Maistuva lounas noutopöydästä kruunaa leppoisan päivän. Kokopäiväretki.
KAIRO JA GIZAN PYRAMIDIT
Näe ja koe yksi mailman seitsämästä ihmeestä! Retki maan pääkaupunkiin Kairoon on elämys, joka ei vähällä unohdu. Vierailemme Citadelin palatsissa Mohammed Alin kuuluisassa moskeijassa sekä ihailemme miljoonakaupungin sykkivää elämää palatsin terassilta. Kairon museossa tutustumme muinaisen Egyptin tärkeimpiin löytöihin sekä näemme tietysti myös Faarao Tutankhamunin uskomattomat aarteet. Monen mielestä retken kohokohta on kuitenkin vierailu Gizan taivaita hipovilla pyramideilla sekä niitä vartioivalla sfinksillä. Rohkeimmat voivat myös tutustua muinaisen ajan arkkitehtien ja työläisten kädentaitoihin vierailemalla pyramidin sisällä. Parhaat tuliaisostokset löydät Khan El Khalilin valtavalta basaarilta, jossa teemme ostoskierroksen. Kaksipäiväinen retki.
EGYPTILÄINEN TUHANNEN JA YHDEN YÖN ILTA
Eksoottinen ilta Hurghadan yössä, joka ei jätä ketään kylmäksi! Tällä iltaretkellä saat tuntumaa arabialaisesta illanvietosta. Seuraamme Alf Leila wa Leilan itämaisessa palatsissa taruja temppeleistä, faaraoista ja muumioista tanssin, musiikin sekä valonäytöksen avulla. Vatsatanssijan lumoavia liikkeitä sekä kansantanssiryhmän perinteisiä tansseja ihaillaan rytmikkään arabialaisen musiikin tahdittamana. Upea arabialainen illallinen nautitaan palatsin marokkolaistyylisessä ravintolasssa. Iltaretki.
JEEPPISAFARI
Aavikkoa, vuoristoa ja huimaa vauhdin hurmaa! Hurjastelemme neliveto jeepeillä kamelien aikoinaan viitoittamalla tiellä sekä kiipeämme dyynin päälle nähdäksemme luonnon karun kauneuden. Asetumme viettämään iltaa beduiinileiriin, jossa voi hypätä aavikkolaivan, eli kamelin keinuvaan kyytiin. Auringon laskiessa jylhän vuoriston taakse, pääsemme herkuttelemaan beduiinien valmistamalla grilliaterialla. Pimeän laskeuduttua tanssimme perinteisen paimentolaismusiikin tahtiin kymmenien kynttilöiden valossa, tähtitaivaan alla. Puolipäiväretki.
KANSAINVÄLISET RETKET
SUKELLUS / joka päivä
Sukellusretki. Retki sisältää kaksi sukellusta sekä lounaan. Kokopäiväretki. Suomalaiset sukellusohjaajat.
GIFTUN
Vene- / snorklausretki. Retki sisältää snorklausvälineet sekä lounaan. Kokopäiväretki.
SINDBAD SUKELLUSVENE / joka päivä
Sukellusveneretki. Retki sisältää kuljetuksen. Retken kesto kaksi tuntia.
RED SEA DOLPHIN / joka päivä
Lasipohjaveneretki. Retki sisältää kuljetuksen. Retken kesto kaksi tuntia.
MOTOR SAFARI
Mönkijäsafari autiomaahan. Retki sisältää lounaan ja kuljetuksen. Puolipäiväretki.
Kansainvälisillä retkillä on ei ole opastusta.
HURGHADA
|